Retki Kaitumissa - Ritel

Olisi hyvä opetella melomaan ensin

Mielittiin etsiä ennen melomattomia jokia, puroja ja vesiä. Luultiin sellaisia jo löytyneenkin. Mutta vielä mitä – joku iltasanomien inkkariporukka ainakin on käynyt Sjaunjajärvellä, ehkä ylempänäkin. Ja senjälkeen joku muukin,jotain kuviakin on ollut jollakin retkisivustolla. Jotain eksotiikkaa pitää löytää. Vähän muuta kuin lähivedet ja puroset kun jokainen kivenkoste osataan ulkoa vaikka pimeällä. 

Ajoitus yritetään hoitaa niin, että vettä vielä olisi muttei hirveesti hyttysiä. Tämähän ei satu joka vuosi samaan aikaan. Lähdetään kuitenkin jo toukokuun puolella vaikka kevät onkin vähän myöhässä.Ajetaan autoilla ylöspäin ja annetaan sitten virran tuoda alas. Kuulostaa järjelliseltä, Ville ja Tuulakin uskoo jaksavansa alamäkeä,eikä korkeuskäyrien tiheys kartalla näytä aivan hurjalta.

 Ajellaan eestaas, niin että saadaan kamat Satihauren luoteispäähän ja toinen auto Porjukseen ja toinen Vietakseen josta Ville ja minä sitten kävellään kajakkien luo. Pariskunta onkin sillävälin aloittanut kajakkien kuormaamisen ja huomannut heti että kaikki kaljat ei millään mahdu kyytiin. Niinpä alamme lastata oluita nahkaleileihin – ihan varmuuden vuoksi vaan. Tuoreetkin puut palaa hyvin tuulessa ja Porjuksesta tuodut grillkorvit maistuu. 

 

Vielä aamullakin tuulee kaakosta. Liki Päijänteen pituinen saareton selkä tuo yli metrisiä laineita matalaan rantaan. Iltapäivällä märkä lähtö ja pian huomataan parhaaksi kääntää selkä tuuleen. Surfaillaan salmesta Gagirjärvelle. Salmessa on voimakas virtaus vastaan. Tuuli auttaa tuon hankalan parisataa metriä. Kun tullaan Gagirille tuuli hieman asettuukin. Koillisrannan jyrkänne varmaan suojaa koska tuuli on kääntymässä idän kautta pohjoiseen. Melotaan vasenta rantaa muutaman puronsuun ohi ja leiriydytään tulvivan puron lahdelmaan suojaisaan paikkaan. 

Pilvet kiitää nyt lounaaseen, mikä tietänee viileää yötä. Joku ihme roottori aiheuttaa sen, että täällä tuulee lounaasta. Ei onneksi kovasti. Lähden Villen kanssa katsomaan järven pohjukkaan. Tunnin väännön jälkeen saa vedenpinta vaahtokuoren ja pian alkaa kohinakin kuulua. Vesi putoaa useana portaana, kyllä siinä olisi luuppireikiäkin, mutta ei meille. Ylöspäin pääsisi vain kantamalla. Paitsi että maasto näyttää aika pahalta.Jotain nelisenkymmentä metriä ylempänä olisi Teusajärven pinta. Sen pohjoispäässä Teusatuvat – hiihtäjien suosima taukopaikka talvella. Alaspäinhän meidän piti mennä. Tulipa nähdyksi tämäkin järvi. Ville lähtee leiriin vauhdilla, jään yksin lipittämään hiljaa. Aurinko valaisee huiput vaikka pinnassa hämärtää. Annan virran viedä. Jotenkin näen maiseman ja itseni kuin jostain ylhäältä. Tuulenpuuska hiukan keikauttaa – heti tunnen pulssin hitaana ja raskaana neopreenikaulusta vasten.Konehan on käynnissä. Tankkaamaan siis. 
Teusalle ei pääse kantamatta 

Aurinko on jo korkealla – laskiko se ollenkaan kun hiivin kahvinkeittoon.Tuuli on kuin onkin kääntynyt pohjoisen puolelle. Puretaan leiri vikkelästi ja käännetään taas selkä tuuleen. On aika kylmä mutta matka joutuu virranja tuulen avulla.
Poiketaan jonkun kerran rantaan murkinalle. Ville paahtaa edelle kauas ja palaa takaisin. Sanoo tietävänsä missä ollaan ja yllyttää jaksamaan vielä pari tuntia. Melontaasiis yhteensä yli kaksitoista tuntia.Jaksetaanhanme – ja kyllä kannattikin.

Rantaudutaan upeaan ikimännikköönjota ilta-aurinko mukavasti lämmittää. Hikiset neopreenit pois ja kevyttä lämmintä ylle. Emme  kestä moisia päivämatkoja montaa peräkkäin näillä hemmetin lullukoilla. Olemme melkein Satisjärven kaakoispäässä. Laineet lainehtii  aivan kanervikkoon saakka. 

Tämä järvi kuuluu varastoaltaiden ryhmään, johon voimantuottoa varten varastoidaan yhteensä noin sata kuutiokilometriä vettä. ( Päijänteessä on vettä jotain kymmenisen kuutiokilometriä). Paras päästä pois ennenkuin Göteborgissa oleva automaattinen ohjauskeskus avaa luukut ja pinta laskee kymmeniä metrejä.

 Perjantai. Tästä pitäisi löytyä polku, joka vie ylös Riteljoen latvajärvelle. Löytyykin vanha ura, on jopa polun poikki ladottuja maatuneita rankoja, joiden päällä kajakki liukuu ylämäkeen suht kivasti. Tästä on muutkin kulkeneet ei tosin ihan halähiaikoina. Mitään järveä emme löydä.Tulemme aukiolle jonka toisella puolella virtaa vuolas – ihan melottava puro.Sen täytyy olla Riteljoen latvaa.  

Ollaan rajusta alusta ja raahaamisesta senverran poikkiettä päätetään leiriä aukiolle ainakin yhdeksi yöksi. Ville virittelee virveliään ja lähtee takaisin Satikselle. Minä lähden tutkimaan ympäristöä. Pohjoisen suunnassa suon takana maasto kohoaa ja tulen aihkipetäjiä kasvavalle mäelle. ”Kasvava” on ihan väärä sana, kyllä nämä ovat kasvaneet joskus tuhat vuotta sitten. Kun olosuhteet ovat olleet kasvulle suotuisammat. Nyt ne vain seisovat siinä mahtavina ja rauhallisina paikoillaan. Kenties kuiskaten neuvottelevat siitä mihinpäin kannattaisi lähteä astelemaan. Sitä kuiskailua satunnaisen kulkijan tulee kunnella herkällä korvalla.

Pariskuntamme on aikaiseen liikkeellä. Ovat kiikaroineet lintuja. Varsinkin Tuula on aivan haltioitunut ”uskomatonta” - luettelee näkemiään. Useimpien kohdalla ”eka kerran näin”. Varmaan tekevät ihan oman juttunsa joten en puutu siihen. Ville ei saanut kalaa ja haluaa jatkaa matkaa. Minullakin on kai pakattuna jonnekin siimaa ja koukkuja. Kunhan nyt eväät syön ensin. Leirin purku alkaa käydä rutiinilla. Kiinitellään kansikuormat huolella, edessä pitäisi olla koskijakso. Muutaman sadan metrin jälkeen virtaus kiihtyykin ja sitten putoaa jyrkemmin kivisessä rinteessä jossa vesi leviää pulterien väliin.

Mutkaisen koivikkojakson jälkeen puro laskee kapeaan järveen. Tämä on Ritel. Poromiesten kämppä oikealla rannalla. Puro jatkuu järvestä monihaaraisena,puiden sekaan leviävänä. Siitä on vaikea löytää mitään pääuomaa. Koivikko loppuu ja maasto käy avarammaksi. Vettä on nyt ihan riittävästi kun rinne loivenee senverran ettei vesi leviäkivien väliin rinteeseen. Virta vie vauhdilla ja muodostaa kurveissa kallistetun ”shikaanin” mikä helpottaa kääntymistä ratkaisevasti. Penkka on matala tai sitä ei ole ollenkaan. ”Ulosajo” teettää rutkasti työtä, mutta ei ole mitenkään vaarallista. Reissun parhaita pätkiä. Tullaan vähän isommalle järvelle.Joku majakin täällä. Rantaudutaan vasemmalle rannalle leriin.

Ville rakentaa haavin verkonpalasta ja pajunvarresta. Menee kauemmas heittelemään teleskooppivavallaan. Teen minäkin vavantapaisen. Syöttien puute vai mikä lie – ei muuta kuin jonkun pikkusintin nyppäyksiä. Koukkuni ovat niille liian suuria. Villeä  aletaan jo kaivata kun se rymistelee pensaikosta kymmenkunta hyvänkokoista ahventa vitsaksessa. Pieneen jigiin olivat erehtyneet. Kalareissukos tästä nyt tulikin. Suomustetaan porukalla, koko saalis pitää syödä tässä ja nyt. Edessä on koskijakso, edellistä pidempi. Ei siellä voi pysähtyä kokkaamaan. Melon vastarannalle ja ”lainaan” poromiesten kämpältä muutaman kuivan puukapulan että saadaan kunnon tulet syttymään. Siinäpä se päivä sitten meneekin. Vaan kyllä on hyvää - loimulohi ahvenfileestä.Saan minäkin muutaman kun laitan koukkuun ahvenen sisäelimiä. Huoltotauko. 

 Sataa koko yön. Vettä saisikin olla enemmän. Vedän neopreenit lämpökerraston päälle ja kypärän remmin kiinni. Matkantekoa ei sade haittaa ollenkaan, yhtä märkää alla - ja yllä. Pohjoisesta tulee Nujokka joka melkein tuplaa vesimäärän. Minun vuoro tutkia kosket ja mennä edellä. Ville toimii häntäpään valvojana. Ensimmäinen oikea koski Harrapelta tulevan puron  alapuolella onkin reilusti luokkaa III. Odotan suvannossa. Kaikki selviävät hyvin – vähän töitä teettää viimeinen stoppari. Siitä alaspäin onkin suoria laskuja luokkaa II – helppo III. Päävirtaa vain keskeltä vauhdilla, en jaksa käydä jalan tutkimassa kaikkia. On Villen vuoro huomenna mennä edellä. 

Joki virtaa paikoitellen pari – kolme metriä korkeiden vallien välissä ja laajenee taas matalaksi järveksi, josta on joskus vaikea löytää ulospääsyä. Pitkälti sileätä ja sitten virtapaikka. Pudotusta vajaa metri kerrallaan. Paljon lintuja, mutkan takaa törmätään joutsenpariin. Selkenee illalla kun leiriydymme joen ja suon väliselle harjanteelle. Hieman nihkeä olo mutta pussi on kuiva, samoin teltta sisältä. Mitäs muuta sitä ihminen kaipaa? Ehkä vähän kylmää loimuahventa jälkiuunileivän kanssa. 

 Meloskellen leveää koivukujaa rinnatustenkin. Pulina ja mekastus karkoittaa linnut. Sjaunja -järvi on laaja mutta matala. Vedän pikku lippaa lyhyessä siimassa. Johonkin se oli tarttunut tai päinvastoin; pelkkä siima on jäljellä. Kalastus edellyttäisi pysähtymistä päiväksi. Sateen tuoma vesi on nyt täällä sopivasti. Karttaan* merkitty koski onkin aikamoinen. Vesi vilistää puiden välissä ja ohjailu tässä vauhdissa on kiinni reaktionopeudesta ja tuurista. Reissun vaarallisin paikka. 

Maantiesiltaa ennen rantaudutaan. Tämä koski ei ole laskettavissa meidän taidoilla väsyneenä ja täyteen kuormatuilla kajakeilla. Otan Villen kansilastin kantaakseni kun raahataan kamat tien yli järven rantaan kosken alle. Ville selvittää tuon parisataa metrisen nelosen pätkän hienosti. Vai olisiko se vitosta? Kyllä pitäisi meikäläisenkin opetella melomaan. . . .